Virvatuli '09
Ennen matkaa
Tuli syksy 2008 ja taas oli Antilla perheenlisäystä tiedossa. Näin ollen ensikään kesänä ei pariskuntavaellusta ollut tarjolla, vaan edessä oli jo loistavaksi todettu perinteinen isyysvaellus. Talven lähestyessä alkoi potentiaalisten osallistujien kartoitus. Kandidaatteja löytyikin viisi kappaletta ja lisäksi vielä yksi hangover-jäsen. Kuten tapana on, ankarien pudotuspelien jälkeen lopulliseksi vaellusporotokaksi karsiutui Antti, Erkki, Teijo ja Sami.
Aallot lyövät pohjoiseen
3.9. Reissun ensimmäinen aalto lähti liikkeelle Turusta kohti Helsingin rautatieasemaa, josta VR lähettää lapsiperheystävällisiä IC2 makuuvaunuja. Ilman suurempia suunnistusvirheitä olimmekin hyvissä ajoin lastaamassa autoa junaan ja pääsimme nauttimaan rautatieaseman kansainvälisestä tunnelmasta. Laiturilta saatiin vielä ostettua Rovaniemeltä tilattuja makeita kotimaisia omenoita, joten reissu sai hyvän alkulaukauksen.
5.9. Reissun toinen aalto käynnistyi lauantaiaamuna Oulusta, josta lähti miehistönkuljetusvaunu kuskeineen porhaltamaan kohti lääninrajaa. Täydennysmiehen saavuttua Rovaniemelle, kävimme hakemassa valtaisat kassit ruokaa ja varusteita paikallisesta Citymarketista.
6.9. Aamun sarastaessa lähtivät Antti ja Erkki miehistönkuljetusvaunu Mondeolla kohti Ivalon lentokenttää, jossa yhytettäisiin kolmas ja viimeinen aalto. Koska aikamarginaalia jätettiin sopivasti, ehtivät reissumiehet juomaan munkkikahvit Kaunispään huipulla. Herkku oli yhtä hyvää kuin muistettiin ja matkamuistomyymälästä tuli kainaloon vielä ensimmäinen tuliainenkin. Avvila girdingieddiltä tarttui mukaan kaksi jännittyneen iloista odotusta huokuvaa matkalaista ja jatkoimme matkaa Ivalon keskustaan. Matkahuollon rakennuksesta ei löytynyt odotettua pitseeriaa, joten kävimme Kultahipussa syömässä grillipihvit ja juomassa oluet. Kuski tosin tyytyi vielä hiilihapotettuun sokeriveteen.
Kauheessa kiireessä Kaamasentiellä... Täyteen lastattu Mondeo puski yhä jyrkkeneviä mäkiä ylös kuin telakuorma-auto ikään ja taivaalla liitävä maakotka toivotti porukan tervetulleeksi Ylä-Lapin erämaahan. Kaktsavarrin erämajoista varattu mökki yllätti positiivisesti tasollaan ja paikan isännältä varattiin saunavuoro illaksi. Alkoi armoton pakkausoperaatio.
Langattomin yhteyksin tarkistettiin vähän väliä synkkiä sääennusteita, jotka olivat sitä mieltä, että Esteri tarvitsisi pahasti imodiumia tulevana viikkona. Kaktsavarrin pitäjä tosin rauhoitteli, että täällä sadetutkien ulottumattomissa etelän ennustajat tulkkaavat usein tummemmat pilvet koviksi sateiksi. Tätä ja monta muuta asiaa makusteltiin punoessamme viimeisiä juonia ruoan, saunan ja oluen kera. Pari kevyttä sadekuuroa eivät tosin nostaneet tunnelmaa muuten kuin karujen vitsien muodossa. Yön saapuessa miehet vääntäytyivät ajoissa nukkumaan.
1. päivä
7.9 Aamu valkenee ja jännityksestä täristen avaamme verhot. Yöllä on tullut hieman vettä, mutta Ilmatieteen laitoksen ja Forecan lupaamat vedenpaisumukset olivat jääneet tulematta. Ryhdyimme kasaamaan viimeisiä ruokasäkkejä kasaan ja tekemään tuhtia vaellusaamiaista: Ryynimakkaraa, munakokkelia, pekonia, paahtoleipää ja marmeladia, valkoisia papuja ja banaania. Tällä olisi jaksettava lounaaseen asti. Pääsimme liikkeelle ehkä pienen vitkuttelun jälkeen yhdentoista maissa. Neuvojen mukaan lähdimme seuraamaan Gakcavarrin rinteille nousevaa uraa pitkin. Ei kestänyt kuin hetki koneiden lämmittelyssä ja takuudiesel ryhtyi nakuttamaan vaellussaapasta tunturin kylkeen.
Reissun ensimmäinen huiputus suoritettiin Gakcavarrin keskimmäiselle kummulle ja käynnistimme loppuun asti jatkuneen perinteen Stroh-siivusta jokaisen huiputuksen yhteydessä. Alkumatkan loivat rinteet vaihtuivat jyrkkään laskeutumiseen Gakcajohkalle, jonka ylityksessä ei kauaa nokka tuhissut.
Lounas syötiin Sarajohkan laidalla ja kaikkien iloksi reissuun hankitut liotusastiat olivat toimineet moitteetta. Antin riemuksi punastelevan nakkikeiton myötä katosi rinkasta yli kilon verran painoa. Keli oli pilvinen ja harmaa, mutta uhatut sateet pysyivät onneksi vielä loitolla. Trangiarutiinin puute näkyi, sillä lounaan kanssa tuhertaminen kesti pari tuntia. No, onneksi ei ollut mihinkään kiire. Sarajohkan ylityksessä saivat sandaalit vesikasteensa ja miehet tärkeää kokemusta vesistöjen ylityksestä.
Nirvejohkalle saavuttiin puoli seitsemän maissa illalla ja löysimmekin pian hyvän leiripaikan, johon edelliset kulkijat olivat jättäneet valmiita tervaksia odottamaan. Päivälliseksi nautittua Stuorraäytsin stroganoffia kehuttiin miehissä herkulliseksi, vaikka suolakurkku olikin jäänyt erämajan jääkaappiin vihertämään. Parin totin jälkeen ja pimeyden laskettua vetäydyimme nukkumaan, eikä unihiekkaa tarvinut kauaa odotella.
| päivämatka | 14,3km |
| nousua | 551m |
| laskua | 496m |
| keskinopeus taukoineen | 1,9km/h |
2. päivä
8.9. Yöllä oli hieman ripsinyt vettä, mutta vedenpaisumus antoi vieläkin odottaa itseään. Söimme rauhassa aamupalaa ja valmistauduimme pisimmäksi suunniteltuun päivään. Tänään olisi edessä melkoinen jotos.
Lähdimme etenemään Nirvejohkan laitaa pitkin, joka osoittautui oletettua vaikeakulkuisemmaksi maastoksi, mikä tiputti etenemisvauhdin onnettoman hitaaksi. Hieman lähdön jälkeen Antti huomasi paljon maailmaa kiertäneen ja tuhansia kilometrejä tikanneet Meindl Taigansa hajonneiksi. Vaikka jo etukäteen oli selvää, että tämä olisi miltei kymmenen vuotta vanhojen popojen jäähyväisreissu, yllätti noin neljän senttimetrin repeämä kengän kärjessä silti. Tarkempi tutkimus paljasti vielä molempien vibram-pohjassa reippaat halkeamat, joten päivän kakkostauko meni korjauspussista kaivetun ilmastointiteipin kiertämisessä.
Nirvejohkaan laski pohjoispuolelta useita syviä ojia, jotka pakottivat jatkuvaan sandaaliylitykseen, kun sopivia kengät jalassa tehtäviä ylityspaikkoja ei löytynyt. Jatkuva kengien riisuminen ja koko operaatio jalkojen kuivauksineen alkoi syödä miestä kuin normaali punaniska Big Maciä. Jokaiseen ylitykseen meinasi tuhrautua noin puoli tuntia, joten päivän aikataulu alkoi näyttää huolestuttavalta. Lopulta ylitimme Nirvejohkan, jonka jälkeen söimme lounaaksi perunamuusia ja lihapullia. Hetken keskustelun jälkeen päätimme oikaista Gaskogielaksen ja Geatgebassin välistä Stuorraäytsille, jolloin Stuorraäytsi jäisi pitkälti näkemättä. Kello on armoton.
Sama kaiku on askelten... Nousimme jyrkästi kohti ylärinnettä kahden huipun väliin tähdäten, jotka osoittautuivat rinteellä oleviksi välikummuiksi. Saimme tarpeellisen muistutuksen siitä, kuinka hankalaa on suunnistaa tasaisella loivasti kumpuilevalla maalla, jolla ei näy maamerkkejä. Ikävä kyllä miesmuisti voi olla lyhyt.
Laskeuduimme vehreää notkelmaa pitkin Stuorraäytsille ja osuimme juuri oikeaan kohtaan, josta Vanhaksi postipoluksi kutsuttu polku lähtee kohti Kielajokea. Äytsin pohjalla kulkevan joen ylitys oli sentään sopivan miehekäs, eikä kenkien nyhrääminen haitannut. Tässä näytti olevan hieno ja jäljistä päätellen suosittu leiripaikka. Lähdimme rehvakkaasti kulkemaan polkua ylös kohti Kielajokea, eikä menoa haitannut edes se, että edessäkulkevan kartasta puuttui pieni suikale juuri tässä kohtaa.
Lupaavasti alkanut polku alkoi haarautua pieniksi poropoluiksi ja lopulta katosi kokonaan. Onneksi vieressä olevan kosteikon reunaa oli helppo seurata ja kun maastonmuodotkin tuntuivat karttaan sopivan, niin mikäs siinä tasaisella kävellessä. Tähtäsimme kohti seuraavan notkelman rinteellä näkyvää kurua, josta polun pitäisi jatkua eteenpäin. Kiroilimme vain selkeästi ylimainostettua kulkureittiä.
Kello oli jo seitsemän, kun saavuimme Ratnojohkalle ja uhkaavasti lähestyvä auringonlasku pakotti pitämään neuvonpitoa. Matkaa olisi jäljellä kahdeksan kilometriä linnuntietä ja loppumatka pitäisi olla kuivaa ylänköä. Toisena vaihtoehtona olisi seurata Ratnojohkaa kuusi kilometriä Kielajoelle asti ja mennä sitä ylävirtaan niin pitkään kun valo ja miehet antaisivat myöten. Tällöin voitaisiin pistää leiri missä paikkaa tahansa pystyyn. Lopulta reitinmuutoskanta voitti ja lähdimme paarustamaan joen rantaa pitkin. Parin kilometrin päästä pistimme leirin pystyyn, kun hämärä oli vain kymmenien minuuttien päässä. Söimme kreolikeittiön vaelluspataa ja meinasimme tunnelmoida hetken nuotiolla, kun taivaalta ryöpsähti niskaan vettä melkoisella paineella. Erkki suoritti pikaisesti tiskauksen loppuun ja miehet syöksyivät telttojen suojaan. Ei tarvinnut kauaa unta houkutella tänäänkään.
| päivämatka | 18,5km |
| nousua | 721m |
| laskua | 671m |
| keskinopeus taukoineen | 1,8km/h |
3. päivä
9.9. Aamulla herätys tapahtui tasaiseen veden ropinaan katolle. Onneksi suurin osa tästä oli viereisistä oksista tippuvaa vanhaa vettä ja aamiaisen tekoon päästiin pienestä sateesta huolimatta. Mutta juuri kun aloimme suunnittelemaan telttojen purkua ja liikkeelle lähtöä iski vedenpaisumus taivaalta ja päätimme mennä toistaiseksi sadetta pitämään telttoihin. Ei aikaakaan, kun tasainen kuorsaus täytti Ratnojohkan laakson.
Vähän yli puolen päivän koimme toisen herätyksen, kun veden tulo oli hieman laantunut. Söimme lounaaksi savuporopataa ja päätimme kävellä Ratnojohkaa Kielajoelle saakka, mennä siitä yli ja yöksi Giellaroaivin lähellä olevan rajavartioston vanhan autiokämpän tienoille, jossa voitaisiin kuivata märät kamppeet. Tämä oli melkoinen pettymys, sillä nyt jäisi näkemättä Kuárvikozzá ja Piekanäytsi. Lyhyeksi jäänyt toisen päivän kävely ja aamupäivän sade vain pakottivat lyhentämään reissua. Käytännössä tämä merkitsi myös Peltoaivin ja Peltojärven jättämistä väliin.
Juuri ennen lähtöä Antti tutkaili karttaa ja tunsi pienen orastavan ajatuksen takovan takaraivossa. Kirkkaassa auringonvalossa ympäristöä tutkaillessa alkoi eräs paikka kartalla sopimaan paremmin maamerkkeihin kuin se missä kuvittelimme olevamme. Tämä leiripaikka kun näytti kovasti siltä notkelmalta, jonka lähellä sen eilisen polun pitäisi jatkua. Hieman lähdön jälkeen tämä olettamus sai vahvistuksen, kun alitimme poroaidan, joka kulki Vanhan postipolun vieressä. Eilinen saapuminen oli tapahtunut oletetusta paikasta kaksi kilometriä länteen. Onneksi emme lähteneet eilen harhailemaan ylängölle sateen armoille pelkän gps:n varassa.
Ratnojohkaa oli onneksi helppo kävellä ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Jokea oli ylittämässä porotokka, josta puolet pääsivät kunnialla yli. Eräs vasa ei sitten uskaltanutkaan mennä loppuun asti kun vaan karkasi äitinsä kanssa takaisin kun kävelijät lähestyivät. Matkalla tuuli alkoi nousta ja hyvä puhuri kuivasi märkiä vaatteita kuin Gorbatsov venäläisiä. Kielajoki näyttikin sitten hieman tähänastisia mahtavammalta ja kun siitä oli kunnialla menty yli oli syytäkin röyhistää rintaa. Vaikka matka oli edennyt hyvää tahtia, oli myöhäisen lähtöajan vuoksi hämärä jo lähellä, kun autiotuvalle saavuttiin. Lammen rannalla oli kolmen miehen leiri ja tupaa asutti pariskunta, joka oli edennyt päivän matkansa juuri sateen aikana.
Rajavartioston vanha tupa ei ole virallinen Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, mutta siitä huolimatta kävijät olivat katsoneet aiheelliseksi täyttää pienen roskien säilytykseen tarkoitetun lokeron ja kasata siihen hirvittävän rytöläjän päälle. Päätimme kantaa omat roskamme pois. Todelliseksi puhuriksi yltynytyt tuuli puhalsi palkeiden lailla nuotioon hehkua, mutta sen lämpöteho katosi saman tuulen myötä kartanolle kuin kesälomaa viettävä Sammon entinen pääjohtaja. Kiskottuamme tuulensuojassa naamaan kalaisan yrttipadan ja pienet totit luovutimme illanistumisidean kanssa, vaikka telttapaikka oli kuun loisteessa kuvankauniilla paikalla.
| päivämatka | 9,1km |
| nousua | 245m |
| laskua | 291m |
| keskinopeus taukoineen | 2,5km/h |
4. päivä
10.9. Heräsimme reippaina kirkkaaseen päivään. Yöllä oli tuuli ulvonut kuin tuhat ruotsalaista euroviisuehdokasta, eikä tuuli ollut todellakaan laantunut aamuksi. Söimme reippaasti aamupalan ja lähdimme taivaltamaan kohti Giellaroaivia, jonka huiputus oli suunniteltu tämän päivän kohokohdaksi. Parin avoimen kohdan kohdalla saimme esimakua tuulen voimasta tunturin rinteillä, mutta silti huipun läheisyydessä raivoava puhuri yllätti. Viimeiset metrit täytyi pistää hieman takakenossa vastaan, jottei olisi lentänyt naamalleen.
Huipulla kiskaisimme pikaisesti perinteiset huiputus-Strohit ja ihastelimme maisemia. Tuuli oli uskomattoman kova ja nojassa seisovat miehet näyttivät Lapin lennostolta. Myöhemmin kuulimme, että sille päivälle oli ylä-Lappiin ennustettu vaarallisen kovaa myrskyä. Ei siis ihme, että sivuttaista ilmanpainetta riitti. Parhaimmilla antenneilla varustetut puhelimet saivat myös yhteyden ulkomaailmaan ja päätimme siirtyä hieman alarinteeseen pistämään viestejä kotiväelle tuulensuojasta.
Kiersimme hieman alarinteen puolelta kohti Lubboroäytsiä, jossa suunnittelimme syövämme lounaan. Aurinko paistoi ja hyvää rinnettä oli helppo askeltaa. Äytsi tarjosin onneksi sen verran suojaa tuulelta, että tomaattikeittoyllätys saatiin syötyä rauhassa ja hyvällä ruokahalulla. Tästä jatkoimme kulkua rotkon pohjaa pitkin, joka olikin yllättävän viihtyisä ja vihreä. Jokin paikassa toi mieleen Varkaankurun Ylläksen vierestä.
Lubboroäytsin jälkeen käännyimme kohti pohjoista ja lähdimme teknisesti ottaen paluumatkalle. Alue oli rehevämpää kuin aiemmat ylängöt ja nyt oli välillä vaikea nähdä maamerkkejä. Kompassin arvo nousi huomattavasti kun pyrimme yleissuunnan mukaan kartalla ylös. Muutaman tunnin kuluttua alkoi edestä kuulua joen kohinaa.
Osuimme suunnitelman mukaan Kielajokeen vähän alavirtaan Sarajohkan laskupaikasta ja nyt alkoi joki näyttää jo todella miehekkäältä ylitettävältä. Arvoimme vähän aikaa sopivaa ylityspaikkaa ja löysimme kuin löysimmekin kohdan, josta pohjan näki yli puolen välin asti. Haimme vähän matkan päästä tukikepit ja valmistauduimme ylitykseen. Erkki huomasi epäonnekseen ylityssandaalien tippuneen jonnekin Lubboroäytsin jälkeen ja pohdimme hetken vaihtoehtoja. Lopulta päätettiin viedä ensin kahden miehen voimin köysi yli, jonka avulla vedettäisiin takaisin yksi pari sandaaleja ja eikun tuumasta toimeen.
Olimme oikeassa siinä, että siihen puoleen väliin asti joki oli kyllä syvä vain vähän polven yli, mutta viimeiset kaksi metriä tarjosivatkin sitten kunnon takapuolihuuhtelun ja köydenkin mitta loppui kriittisellä kohdalla. Takana tulevia ohjeistettiin jättämään kalsaritkin pois, jottei ylimääräisiä vaihtovaatteita tarvitsisi hukata. Antti pisti Feelmaxiensa sisään kiven, teippasi paketin ilmastointiteipillä kasaan ja viskasi komealla kaarella paketin joen yli, jottei Erkin tarvitsisi kävellä paljain jaloin. Lopulta koko konkkaronkka oli oikeel' puolel' jokkee ja sandaaliylitysrituaali suoritettiin juomalla Barbados-rommi loppuun. Kaikilla kasvoivat rintakarvat vähintään kolme senttiä, kun taoimme toisiamme selkään äijäylityksen johdosta.
Kävelimme pienen suon yli harjanteelle, johon laitoimme leirin pystyyn. Kerrankin olimme hyvissä ajoin määränpäässä, joten nuotio ja teltat saatiin viritettyä viimeisen päälle ja pystyimme rötväämään totimukien kanssa ennen päivällisen laittoa. Komea nuotio lämmitti mukavasti ja täysin optimaalinen ilma suosi viimeistä metsäyötä viettävää porukkaa. Söimme pakkaspäivän parasta keittoa päivälliseksi ja laitoimme kaikki valmiiksi yötä varten, jottei loppuillaksi jäisi muuta tekemistä kuin oleskelusta nauttimista. Kolme kuukkelia kävivät uteliaina katsastamassa metsämiehet ja katosivat hämärän myötä matkoihinsa.
Ilta tummui ja tähdet loistivat pilvettömällä taivaalla. Lämpömittarin mukaan ilma oli virallisesti tippunut pakkaselle, mutta sitä ei huomannut liekkien loimottaessa poskille. Juttu luisti Stroh-totien ja alkoholitiivisteen (80% Viru Valge --toim. huom.) voitelemana. Nukkumaan mennessä olo oli hieman haikea. Leiripaikalle jäi kiitokseksi muille kulkijoille hyvä nuotiopaikka ja kasa erinomaisia puita.
| päivämatka | 11,7km |
| nousua | 546m |
| laskua | 580m |
| keskinopeus taukoineen | 1,7km/h |
5. päivä
11.9. Viimeinen aamu koitti. Kirpeässä ilmassa suoriudumme ripeästi mutta silti kiirehtimättä aamutoimista. Jo keventyneet rinkat lensivät selkään ja lähdimme viimeiselle jotokselle kohti sivistystä. Päätimme jätttää metsälounaan syömättä ja kävellä samaa matkaa autolle saakka. Matkalla lyötiin vetoa saapumisajankohdasta.
Aurinko paistoi välillä todella kuumasti niskaan, kun eilisen kaltainen myräkkä ei ollut ihoa viilentämässä. Hiki virtasi keveistä rinkoista huolimatta ja vettä kului. Pienen kävelyn jälkeen Gakcavarrin tuttu huippu alkoi siintää taivaanrannassa. Gakcajohkalle saavuttuamme alkoivat Antti, Erkki ja Teijo etsiä ylityspaikkaa, kun taas Sami lukuisista sandaalinysväyksistä nyppiintyneenä roikaisi joen yli niin että vesi lensi kaarella. Muut totesivat esimerkin olleen hyvän ja seurasivat hieman rauhallisemmalla tahdilla yli kuka mistäkin. Viimeinen tauko pidettiin Gakcavarrin alarinteillä.
Kaktsavarrin erämajoilla meidät toivotti tervetulleeksi paikan vahtikoira joka uskomattomalla rutiinilla tuli kinuamaan herkkuja matkalaisilta. Antti totesi arvioineensa saapumisajan nappiin ottaessaan sekunnin tarkkuudella rinkan selästään. Kävimme vielä kertomassa kuulumiset isännälle ja istahdimme autoon. Peräkontissa olleet Karhut olivatkin sopivan kylmiä ja kyytiläiset aloittivat kovaäänisen mölinän kuskin piristykseksi. Inarista söimme lounaaksi hampurilaiset ja Ivalosta tankkasimme olutta ja vähän aamupalaa.
Turun kaupungin maja Saariselällä oli hintansa väärti ja saunoimme matkan liat pois. Tilasimme taksin ja pyysimme kuskia viemään johonkin hyvään ruokapaikkaan. Tämä osoittautuikin viisaaksi vedoksi, sillä Pirkon pirtti kruunasi reissun hyvällä ruoalla, palvelulla ja ilmapiirillään. Pitkän kaavan mukaan syötiin, juotiin ja herkuteltiin reissua muistelemalla. Välillä tosin meinasi unohtua olevansa taas ihmisten ilmoilla, jossa ei ehkä ihan kaikkia vitsejä kannata ääneen lausua. Metsässä kun tulee juteltua vähän rasvaisempia juttuja kuin normaalisti. Painuimme nukkumaan puolen yön tienoilla puhtaiden lakanoiden väliin. Oli niin lämmin, että uni ei meinannut tulla.
| päivämatka | 10,6km |
| nousua | 459m |
| laskua | 442m |
| keskinopeus taukoineen | 3,1km/h |
Sivistys kutsuu
12.9. Aamu valkeni ja pienen huoneen ilmanvaihto todettiin alimitoitetuksi telttayöpymisiin verrattuna. Tunnelmaa olisi voinut leikata puukolla, jos vain ei olisi pelännyt hajun tarttuvan teräkseen. Aamupalan jälkeen pihaan pamahti reippaasti etuajassa mökin siivoajat, jotka ryhtyvät sillä tarmolla putsaamaan paikkoja, että itselläkin tuli vähän kiire pois. Kävimme vielä Kaunispään kautta hakemassa tuliaistäydennystä ja sitten olikin aika jättää Sami ja Teijo lentokentälle. Hyvästit sanottiin ja niin erkani tämän porukan tie. Tämä reissu oli tässä.
| kokonaismatka | 64,3km |
| nousua ja laskua | 2522m |
| keskinopeus taukoineen | 2,0km/h |