Ikivalo '11
Esinäytös
Opettajien kesälomien loppuessa turhan lyhyeen, jouduimme hieman säätämään perinteistä lähtöaikaa kesäisemmäksi. Etukäteen tämä aiheutti huolta epävarman vesistötilanteen ja räkän alkuhetken suhteen. Kumpikaan näistä ei osoittautunut suurimmaksi ongelmaksi vaan puun takaa tuli kaikkea muuta pikkuhauskaa. Näistä tulevista murheista onnellisen tietämättöminä lähtöön valmistautuivat Antti, Kati, Sari, Teijo ja Erkki. Tai siis olisivat valmistautuneet, jos olisivat kiireiltään ehtineet. Nyt organisointi jäi pikaisesti hutaistuun reittihahmotelmaan, edellisiltä vuosilta kopioituun ruoka- ja varustelistaan sekä Sarin kuivaamiin raaka-aineisiin, kun alkukesä tuleekin lomakaudella yllättävästi aiemmin kuin loppukesä. Koska saimme säästettyä hyvän suunnittelun puolikasta pienemmäksi, jäi meille enemmän iloista tehtävää itse reissulle!
Hetki vain ja päivä kerrallansa
16.6. Ensimmäinen ääriään myöten täysi Ford saatiin Turun juna-asemalla kuljetusvaunuun ja jo nukkumaanmenoaikansa ohittaneet pienet vissypullot pitivät Antin ja Katin lähtöodotuksen mielenkiintoisena. Mukana oli ainakin määrällisesti riittävästi tavaraa, laadusta ei ollut mitään käryä.
17.6. Neljäntoista tunnin junamatkan virkistämät matkalaiset saivat levätä vain hetken ennen ruokaostoksille lähtöä. Oudoissa marketeissa kului rattoisasti muutama tunti, kun kehon polttoainevarantoja lastattiin kärryihin. Erkki saapui tukikohtaan illalla ja ilta menikin rattoisasti ruokia pakatessa, uutta kameraa ja objektiivia ihaillessa sekä muuten mukavia turistessa. Saunalla paahdettiin vähän selkää pehmeäksi rinkkaa varten ja Kemijoessa karaistiin miehiä tulevia joenylityksiä varten. Lopulliseen kuosiin kropat saatiin kotimaisen panimoteollisuuden oivilla tuotteilla.
1. päivä
18.6 Aamu valkeni ja pahaa-aavistamattomat rinkkaretkeilijät söivät aamupalaa. Oli lähtöpäivän aamu. Autot pakattiin ja Ford-karavaani suuntasi kohti Roavenjargan lentokenttää. Haettavana oli kaksi viimeistä hurjaa. Lentokone saapui vain hieman myöhässä ja tulokkaat hehkuttivat eilisen Bon Jovin konsertin olleen käymisen arvoinen elämys. Laukkuhihnan pysähtyessä tilanteessa, jossa vain toinen ruumaan laitettu rinkka oli hallussa alkoivat pahat aavistukset nostaa päätään. Noin puolen tunnin jonotuksen jälkeen kävi selväksi, että Norwegianilla ei ollut aavistustakaan missä rinkka sijaitsi. Selitettyämme tilanteen antoi lentoyhtiön edustaja puhelinnumeron, josta voisimme yrittää laukkua hoitaa Rovaniemelle. Koska samana päivänä olisi tulossa vielä kaksi konetta, olimme harmistuneita, mutta luottavaisia. Päätimme käyttää odottelu- ja selvittelyajan tehokkaasti syömällä Mia Mariassa pitsaa.
Pysäköimme keskustaan ja kuvautimme itsemme Napapiirin sankareista tutun digiboksimyymälän edessä. Ruoka maittoi, mutta hyvää mieltä latisti se, että aiemmin hyvin palvellut puhelinnumero lakkasi vastaamasta ja kääntyi johonkin geneeriseen palvelunumeroon, jonka henkilö tiesi juuri ja juuri olevansa töissä. Koska oli lauantai, ei mikään muukaan saatavilla ollut numero suostunut vastaamaan. Päätimme palata takaisin lentokentälle ratkomaan tilannetta samalla kun luonnostelimme vaihtoehtoista suunnitelmaa. Rovaniemen kaupunki nostatti lähtötunnelmaa tuulilaseihin liitetyillä pysäköintivirhemaksuilla.
Lentokentällä Norwegian oli sulkenut toimintansa puoleksitoista vuorokaudeksi, koska lentojakaan ei ollut tulossa. Onneksi ystävällinen Finnairin asiakaspalvelija soitti pari puhelua ja saimme selville rinkan löytyneen ja sijaitsevan Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa puolentoista vuorokauden päästä lähtevää seuraavaa konetta. Yritimme neuvotella rinkkaa parin tunnin päästä saapuvaan Finnairin koneeseen vaikka erillisellä rahtimaksulla, mutta Norwegianin toiminta ei tähän taipunut. Olisivat kuulemma joutuneet tekemään siitä ihan erillisen rahtilapun ja kaik'. Tiukasti manaillen ryhdyimme toteuttamaan vaihtoehtoissuunnitelmaa. Rovaniemen tukikohtaan soitettiin varustelistaa ja porukka siirtyi vaateostoksille paitoja, kenkiä ja kalsareita ostamaan. Seurasi parin tunnin synkkä shoppailu ja irtovarusteiden keräily. Karavaani pääsi vihdoin ja viimein kohti pohjoista viiden maissa illalla. Tämä tietäisi reilua karsimista alkuperäisestä reittisuunnitelmasta.
Ajomatka oli onneksi tapahtumaköyhä ja täydennys- & tyhjennystaukoa lukuunottamatta reipasta etenemistä. Aittajärven tie oli kohtuullisessa kunnossa ja vain pari viimeistä kilometriä jouduimme etenemään ryömintävauhtia. Rutikuiva tie tosin nosti pölyä enemmän kuin aivastus kirjaston klassikko-osastolla. Parkkipaikalla oli kymmenkunta autoa ja suurinpiirtein saman verran sääskiä. Taakat nousivat sherpakokelaiden selkään yhdeksältä illalla. Onneksi yötön yö sentään ymmärsi auttaa reissulaisia, eikä valon suhteen tarvinnut huolehtia.
Pienen lompsimisen jälkeen saavuimme Suomujoen rannalle, jossa edessä oli reissun ensimmäinen vesistöylitys. Sääsket olivat heränneet murean lihan tuoksuun ja tasainen ininä alkoi kalpeiden säärten ympärillä. Viritimme narut vaijerin renkaisiin ja yksi toisensa perään selvitimme vesiesteen. Toisella rannalla aukesi perinteinen ylitysrommi ja pienet siivut nostivat tunnelmaa. Totesimme siinä myös Erkin puhuneen edellisreissulla totta crocs-tyyppisten kenkien erinomaisuudesta ylityskenkinä, popot kun kuivuivat ennen jalkoja. Pestyt jalat virkistyivät ja koloona eteni reipasta tahtia pari tuntia, jonka jälkeen uni alkoi painaa ensimmäisten silmiä. Leiriydyimme Maantiekurun tulipaikan viereen. Pottumuusi ja lihapullat täyttivät pienet massut ja lämpimät juomat rentouttivat stressin, autossa istumisen ja pienen köpöttelyn kangistamat lihakset. Nukkumatti saapui nopeasti ja moottorisahakvintetti toi osansa paikan autenttiseen luontoäänimaisemaan.
| päivämatka | 4,76km |
| nousua | 296m |
| laskua | 137m |
| keskinopeus taukoineen | 2,4km/h |
2. päivä
19.6. Heräsimme yhdeksän maissa ja kaikessa rauhassa suoritimme aamutoimet sekä täytimme mahat puurolla ja kiisselillä. Reissun pisin jotos sai alkunsa yhdentoista aikaan päivällä.
Matka eteni reipasta tasaista vauhtia ja mieliala oli korkealla. Kohta myös kävelijät siirtyivät korkealle, kun edessä oli reissun ensimmäinen, noin 150m, nousu. Hiki virtasi viileästä tuulesta huolimatta. Pikkuhiljaa kasvuston kadotessa alkoi takana siintää komeat maisemat ja vapaana puhaltava tuuli kuivasi hikinorot Kaarnepään jäädessä vähän matkan päähän pohjoiseen. Saman tien olikin edessä tiukka lasku kohti Sarvijokea. Laskeutuminen oli tutun raskasta, kun nousun rasittamat jalat yrittivät pitää kantaja&rinkka yhdistelmää pystyssä jalkojen alla olevien irtokivien ja painovoiman yrittäessä nopeuttaa laskeutumista. Saavuimme kuitenkin Sudenpesän varaustuvalle ilman kommelluksia ja jatkoimme nätin Sarvijoen viertä kohti autiotupaa. Vähän alle neljän tunnin alkuvaellus tuotti tulosta ja pysähdyimme lounastamaan autiotuvan kaasulieden ääreen. Tuvalle oli jäämässä yöksi yksin vaeltanut nainen joka halusi odottaa säiden selkiytyvän voidakseen nauttia ylängöstä. Kuten myöhemmin saimme kokea tämä oli meidänkin onnemme.
Syötyämme kaikessa rauhassa lounasta ja pullakaffetta nostettiin rinkat uudella tarmolla selkään. Muiden lähtiessä ylityskenkineen kohti Sarvijokea, oli ylpeä kumisaapastalebaani Antti jo käynyt kokeilemassa varsien riittävyyden ja tanssi pientä voitonriemutanssia vastarannalla. Perinteisen jalkojenkuivausoperaation ja ylitysrommien jälkeen alkoi tasainen paarustava nousu kohti Paratiisikurua. Puusto jäi nopeasti jälkeen ja kansallispuiston kuuluisat maisemat avautuivat ympärillemme. Polku oli kovaksi tallautunutta hiekkapohjaa ja askel eteni ripeästi ylämäestä huolimatta. Korkeuskäyrien kadotessa allemme pääsimme nauttimaan lumisodasta ja miellyttävän viileästä tuulesta.
Paratiisikuru oli nimensä veroinen rehevä laakso keskellä karua tunturiylänköä, jonka laidoilta näki teräväpiirron tavoin, mihin kohtaan aurinko pruukasi paistaa ja mihin ei. Keräsimme hetken rohkeutta ja voimia kurun pohjalla, samalla kun Antti ja Erkki antoivat kameroiden laulaa lumen ja jään seassa. Nousu kohti Ukselmapään harjannetta oli tämän reissun kovin koitos monelle ja "ei vaan saa pysähtyä" ilme otettiin käyttöön. Kartanlukijan lohduttavat korkeuskäyrälupaukset nostivat hymyä huulille, kun GPS kertoi tavoitekorkeuden jääneen kymmeniä nousumetrejä sitten taakse. Vaan mikä menee ylös, saavuttaa lakipisteen jossain vaiheessa ja niin mekin saimme heittää rinkat tantereeseen voittajan elkein. Kännykätkin saivat käteltyä jonkun tukiaseman kanssa ja kotiväen kanssa vaihdettiin kuulumisia. Latasipa innokkain yhden kuvankin nettiin todistusaineistoksi. Kati jäi lepäilemään rinkkojen taakse tuulensuojaan, kun muut hurjat kävivät huiputtamassa Ukselmapään.
Laskeuduimme kohti Pirunporttia kävellen ja pyllymäkeä lumisella rinteellä laskien. Paikoissa, mihin aurinko ei paista, oli jäljellä vielä reippaasti valkoista, kiinteää, kylmää vettä. Paikoitellen polku oli selkeästi jäänyt kivivyörymän alle ja saimme leikkiä vuorikauriita. Vaikka ilta painoi päälle, oli mieliala korkealla. Harmiksemme tosin totesimme Sarin hukanneen toisen kuivumassa roikkuneen ylityskenkänsä jossain Sarviojan ja Pirunportin välimaastossa. Kun mitään käsitystä tarkasta paikasta ei ollut, päätimme jättää lainakengän uhriksi Ukselmapäälle ja jatkoimme matkaa. Kaunis auringonlasku kultasi Muorravaarakanruoktun saapuessamme noin kymmenen aikaan illalla määränpäähän. Käytännössä myöhäinen ajankohta tarkoitti Sokostin jättämistä tuleville reissuille. Kotoa tulleet säävaroitukset nipistivät myös Anterinmukan pois kuvioista. Tuvassa olijat olivat jo painuneet yöpuulle, joten kävimme vähin äänin pesemässä matkan hiet pois ja siirryimme rannan nuotiopaikalle tekemään sapuskaa. Ilta viileni yksinumeroisille lämpöasteille, mutta iloisen ja reippaan vaellusmielen omaava porukka ei tätä edes havainnut. Pikkuhiljaa alkoi uni painaa silmiä ja vähän ennen yhtä yöllä ummistivat sitkeimmätkin silmänsä autiotuvan laverille.
| päivämatka | 21,1km |
| nousua | 956m |
| laskua | 920m |
| keskinopeus taukoineen | 1,8km/h |
3. päivä
20.6. Aamulla heräsimme raukeana ja totesimme iltatorkkujen olleen aamuvirkkuja ja kadonneen jo tielleen. Söimme taas aamupalaa rauhassa ja päätimme lähteä Muorravaarakanjoen laitaa pitkin kohti Jyrkkävaaran autiotupaa. Pihassa ollut vanhempi pariskunta oli lähdössä Pirunportin kautta Sarviojalle ja sieltä Jyrkkävaaralle, joten pyysimme heitä pitämään silmät auki yksinäisen tossun varalta. Matkaan pääsimme puoli yhdentoista aikoihin.
Alkumatkasta saimme ihailla kaukaisuudessa siintävää lumista Pirunporttia, mutta pian joen varren rehevä kasvusto peitti näkyvyyden. Runsaasta maastonkosteudesta johtuen, myös sääskipopulaation tiheys tuntui kasvavan. Totesimme taas, että vaikka jokea on helppo seurata, niin maasto sen laidalla ei aina ole kaikkein helppokulkuisinta.
Yllätimme riekkoperheen polun vierestä. Emo lähti ovelasti harhauttamaan uhkaavannäköisiä jättiläisiä säntäämällä polun toiselle puolelle, kun taas äitinsä poislähdöstä säikähtäneet poikaset piipittivät säikähtäneinä. Ilmassa leijui suorastaan käsikosketeltavana riekkoäidin harras toive: "Olkaa nyt lapset kerrankin hiljaa..." Parin kuvan jälkeen jatkoimme ripeästi matkaa.
Lounastauolla saimme onneksi sääskinuotion savuttamaan, jonka avulla apen nassuttaminen oli pykälän verran mukavampaa. Noin puolivälissä päivää saimme aikaan kiihkeän väittelyn kahden kartanlukijan välillä etäisyydestä seuraavaan nuotiopaikkaan. Lopuksi selvisi, että nuotiopaikka oli merkitty karttaan eripuolille ylitettävää Harrijokea, riippuen siitä minkä mittakaavan kartasta oli kyse. Vuolaasti virtaavalla Harrijoella onneksi joku oli heitellyt rankoja kapeamman kohdan yli, joten suoriuduimme ylityksestä ilman kahluuta.
Muorravaarakanjoen laita ei tarjonnut loppumatkasta sen kummempia elämyksiä, vaan tasaisen paarustuksen jälkeen saavuimme Jyrkkävaaran autiotuvalle. Väsyneet jalat kuorittiin irti kengistä ja yksi kerrallaan valuimme tuvan takana olevan lammen viereen pesulle. Viileä vesi kirvelsi hiertymissä ja pahimmat liat kuoriutuivat irti. Tankkasimme kunnolla ruokaa ja juttelimme tuvalla majaa pitävien kalastajien kanssa. Koska seuraavaksi aamuksi oli luvattu sateita, päätimme miehissä ottaa illasta ilon irti ja kevensimme taakkana ollutta Viru Valgeeta. Seuraava aamu olisi joka tapauksessa rauhallinen. Tuvan tuuletusräppänään laitettiin sääskiverkko pitämään verenimijät loitolla ja viritelmä yllätti kaikki toimivuudellaan. Seuraavan päivän sotasuunnitelmat keskittyivät Muorravaarakanjoen ja Suomujoen ylitysten pähkäilyyn ja kerran operaation suorittaneet tupakaverit antoivat vinkkejä. Kunnes sitkeimmätkin pistivät lavereille oikoseksi.
| päivämatka | 16,0km |
| nousua | 161m |
| laskua | 288m |
| keskinopeus taukoineen | 2,0km/h |
4. päivä
21.6. Aamu koitti ja sadekuurot rummuttivat kattoa. Söimme kaikessa rauhassa aamupalaa... ja lounasta. Elektroniset kommunikaatiovälineet kaivettiin esiin ja sääennustuksista saatiin selvitettyä, että iltapäivällä pitäisi sadannan vähetä. Kalastajakaverukset lähtivät kohti Snellmannin majaa. Kaikessa rauhassa paikkoja siistiessämme saapui paikalle edellispäivänä kohtaamamme vanhempi pariskunta hyvien uutisten kera. Ilosanoma kiiri rannoilta rinteille ja ei-niin-pienet pojat taputtivat karvaisia käsiään innosta. Sarin vesistönylityskenkä oli löytynyt!
Sudenpesällä tapaamamme yksinvaeltajanainen oli löytänyt tuhkimokengän Pirunportilta ja pian tämän jälkeen oli tavannut pariskunnan, jotka olivat huomanneet kädessä roikkuneen kengän. Pikasen selityksen jälkeen popo oli vaihtanut kättä kuin olympiasoihtu. Askel askeleelta tämä arvotavara löysi lopulta tiensä Jyrkkävaaraan, jossa otimme sen iloisina vastaan. Näin se karma kiitti neljä vuotta sitten tekemästämme uroteosta.
Kun pahin monsuuni näytti laantumisen merkkejä, heittelimme pikkuhiljaa kamppeet niskaan ja sanoimme hyvästit kuiville vaatteille. Pieni tihkusade sai millilitra kerrallaan vaatteet kosteiksi ja märät varvut viimeistelivät lahkeet. Keli oli masentavan harmaa, mutta mielialaa nostettiin vielä tätäkin surkeammilla kokkapuheilla. Pian olimmekin suurjokien risteymässä ja oli aika reippaan koskiylityksen. Hyytävä vesi viilsi jalkoja kuin hylätty anomuspaperi virkamiehen peukaloa. Sateet olivat nostaneet Muorravaarakanjoen pintaa nopeasti, mutta onneksi joensuu levitti vesimassat laajalle alueelle. Kaikki toimivat kuitenkin rutiininomaisesti vedenpaineen alla ja saavuimme nopeasti vastarannalle. Ylitysrommi pisti veren kiertämään suonissa.
Suomujoen rannassa paheksuimme tyhjennettyjä rauhoitetun jokihelmisimpukan kuoria ja kuulimme vasta jälkeenpäin, että kyseiset kuoret ovat ajalta ennen rauhoituksen alkua. Argoniitti ja kalsiitti ovat totisesti kovaa kamaa, sillä kuoret näyttivät täysin uusilta, vaikka laji on ollut rauhoitettu jo yli viisikymmentä vuotta. Aurinkokin tuli esiin tuulenhajoittamien pilvien takaa ja mieliala kohosi. Ensimmäinen maastossa pidetty teetauko lämmitti viimeisetkin solut ja Jaffa-keksit antoivat paljon kaivattua energiaa. Pian aloimme katsastamaan sopivaa Suomujoen ylityspaikkaa ja usean kohdan hylättyämme päätimme yrittää erästä petollisen rauhallista joenkohtaa. Erkki ja Sari pääsivätkin kohtuullisen vaivattomasti yli, vaikka vedenpinta kävikin huolestuttavan korkealla. Porukan lyhin, Kati, alkoi tässä vaiheessa esittää huolestuneita vastalauseita. Teijon horjahtaessa huolestuttavasti ylityksen aikana, oli päätös selvä. Antti ja Kati jatkaisivat eri rannalla etsien parempaa ylityspaikkaa. Noin kilometrin kävelyn jälkeen löytyikin kahden lompolon välinen salmi, jonka syvyys näytti lupaavalta. Lukuisten varmisteluiden jälkeen ylitys onnistuikin vaivatta. Tässä vaiheessa tyhjensimme ylitysrommin loppuun ja reippain askelin kiisimme kohti Snellmannin majaa. Polku eteni joen vieressä korkealla harjulla ja kasvuston vähyys takasi nopean vauhdin.
Tuvalle saavuttuamme tapasimme tutut kalastajat, jotka olivat jo ehtineet asettua taloksi pieneen majaan. Perhe Sari&Teijo halusi nukkua omassa rauhassa lainateltassa ja Antti sekä Erkki olivat myös raikkaan ulkoilman kannalla. Pienen ryhmäneuvottelun jälkeen Kati ilmoitti nukkuvansa laverilla. Koska päivä alkoi olla myöhäisen lähdön vuoksi jo pitkällä, ryhdyimme laittamaan ruokaa, joka valmistuikin taisteluiden rutinoimien käsien avulla tuota pikaa. Hyvä ja, kuten tapana on, runsas ateria pömpötti pian retkeläisten mahassa. Tässä vaiheessa toinen kalamiehistä tuli kysymään, joskos meille maistuisi loimutettu taimen, koska he eivät jaksaneet kyseistä Leviathania kokonaan syödä. Toista kertaa ei tarvinut kysyä, kun kalanhimoiset suut sanoivat kyllä ja pöydälle ilmestyi halon mentävä tila. Taimen oli erinomaisen makuinen ja vuolaat kiitokset palkitsivat anteliaat.
Ilta eteni mukavasti ja lopun Viru Valgeen tyhjetessä kerroimme tarinoita ja kuuntelimme kalajuttuja nuotion vieressä. Jo perinteeksi käynyt trangiapopcorn kruunasi herkullisen illan ja löysi uusia kannattajia myös asiaa ennen kokemattomien joukosta. Pikkuhiljaa oli kuitenkin aika pistää nukkumaan, sillä aurinko laskisi pian, jo parin kuukauden päästä. Unta ei tarvinut kauaa houkutella.
| päivämatka | 8,0km |
| nousua | 139m |
| laskua | 337m |
| keskinopeus taukoineen | 1,7km/h |
5. päivä
22.6. Viimeinen aamu valkeni kauniina ja tuulisena. Hieman haikein mielin söimme aamupalaa ja lähdimme viimeiselle lyhelle taipaleelle. Pysähdyimme vanhalle Semenoffien kolttakentälle ihmettelemään erilaisia rakennuksia. Lyhyen patikoinnin jälkeen olimme autoilla. Hetken tuumattuamme, päätimme jättää metsälounaan väliin ja lähdimme köröttelemään kohti Saariselkää. Jätimme tosin jälkeemme turkulaisen vitsin.
Sivistys tarjosi yllättäviä ylellisyyksiä, kuten juoksevan lämpimän veden, jolla pestä kädet ennen ruokailua. Ruokapaikaksi valittu Hotelli Kieppi kantoi pöytään hyvää ruokaa, tosin mahat olivat tottuneet hieman suurempiin annoskokoihin. Paluu Rovaniemelle sisälsi ajavia kuskeja ja nukkuvia kyytiläisiä. Lentokentältä saimme vihdoin hukassa olleen rinkan ja täyden setin naposteltavia.
Rovaniemellä meitä odotti innostunut vastaanotto. Pitkän peuhaamisen jälkeen pääsimme saunaan, pesulle, syömään ja juomaan. Muiden mennessä nukkumaan, Antti, Teijo ja Sari lähtivät vielä yhdelle irkkupubiin. Oli sekin paikka hieman muuttunut kymmenessä vuodessa. Erityisen säväyksen saimme saamenkielisestä karaokesta.
| päivämatka | 4,2km |
| nousua | 109m |
| laskua | 106m |
| keskinopeus taukoineen | 3,3km/h |
Epilogi
Kirjoitushetkellä vakuutusyhtiö on maksanut mukisematta matkavakuutuksen ja asiat ovat kesken Norwegianin kanssa.
| kokonaismatka | 54,1 km |
| nousua ja laskua | 2091 m |
| keskinopeus taukoineen | 2,0 km/h |