Karpaasi '07
Ennen matkaa
Taukoa edelliseen vaellukseen oli ehtinyt kertyä jo pari vuotta ja Antin vaelluspolvia alkoi kolottaa pahasti. Matkaan olisi päästävä. Koska perheen pääluku oli kasvanut hiljakkoin, oli tälle reissulle edessä uuden porukan kokoaminen, sillä Katin olisi jäätävä pitämään vauvasta huolta. Tästäpä Antti saikin ajatuksen toteuttaa lankomiehen ehdottaman pelkän äijäporukan kesken tehtävästä karpaasi-reissusta. Kevät oli kuitenkin jo pitkällä, eikä osallistujia loppujen lopuksi tullut kuin kolme: Antti, Erkki ja ensikertalaisena Teijo
Reissun tunnelman nosto alkoi jo hyvissä ajoin ruokien kuivauksella. Jauhelihat, tonnikalat, kanat ja kasvikset muumioituivat kuivurin taukoamattoman pöhinän saattelemina. Uutena tuttavuutena laitettiin myös jerkyä eli amerikkalaisten lahjaa vaeltavalle kansalle. Vaikka ensikertalaisen varovaisuudella lopputulos kuivui ja paistui liikaa, jäänee tämä tulevaisuudessa taskunpohjien vakionaposteltavaksi.
Kaksi päivää ennen reissulle lähtöä kaikki näytti olevan kunnossa. Auto oli juuri huollettu, tavarat kasassa ja vain viimeiset tuoretavarat puuttuivat matkasta. Suuressa galaktisessa huonon tuurin lotossa jaettiin sillä viikolla kuitenkin neljä oikein ja lisänumero -palkinto Turun suuntaan ja auton moottorin lämpömittari painui punaiselle. Osoittautui, että jäähdyttimen halkeama, joka oli juuri huollettu, valutti nesteet pihalle noin vartissa. Eikun auto takaisin huoltamolle ja kyselemään kuinkas pian tällainen vika saadaan kuntoon, niin että se tällä kertaa myös pysyisi ehjänä. Pieni kiukustuminen puri ja humma saatiin saman päivän iltana takaisin kotipilttuuseen. Illalla kuitenkin alkoi moottorin alla näkyä taas märkiä läikkiä ja jäähdytinnestepintakaan ei ollut enää ylärajalla. Alkoi kuumeinen vaihtoehtoauton etsintä ja aamulla ajoi kiukkuinen Antti takaisin huoltamolle hieman kyseenalaistamaan työmiesten ammattitaitoa. Ystävällinen huoltomies veikkasi, että tippuva neste on peräisin korjausta edeltäneeltä ajalta ja ettei jäähdytysnestettä oltu täytetty aivan piripintaan asti. Nestettä lisättiin ja sovittiin, että jos siitä pinta vielä tippuu niin auto otetaan takaisin. Onneksi korjaaja oli oikeassa ja Foorti pelasikin loppureissun moitteetta.
Kokka kohti pohjoista
24.8. Aamu-unisuudesta ei ollut tietoakaan, kun Antti ja Teijo istahtivat kukonlaulun aikaan autoon ja kiihdyttivät Turusta kohti pohjoista. Eväät pitivät nälän loitolla ja matka taittui iloisesti jutellessa ja matka-cd:itä kuunnellessa. Ensimmäinen pysähdys tehtiin sopivalla kohdalla olleelle Viitasaaren ABC:lle, josta hieman tuhdimman rekkamieslounaan ja jäähdytysnesteen tarkistuksen jälkeen jatkettiin matkaa. Kolmen aikaan iltapäivällä napattiin Erkki Oulusta kyytiin, ryystettiin pikaiset kaffet, tankattiin ja jatkettiin matkaa.
Minuutin tarkkuudella aikataulun mukaan saavuimme Äkäslompoloon kahdeksan aikaan illalla. Koska nälkä kaihersi jo matkamiesten vatsalaukuissa, ajoimme saman tien Jullin baariin syömään kunnon äijäruokaa. Jättinäläkä lähtee ja HD-jätkän spesiaali tiesivät paikkansa, kuten myös kyytiläisten oluet. 1000km kuskina ollut Antti sai odottaa janojuomaansa mökille asti, jossa eno perheineen ja ranskalaisine vaihto-oppilaineen olikin asettunut jo taloksi. Ilta kului viimeisiä tavaroita jakaessa, saunoessa ja kartan äärellä juoniessa. Pimeys saapui ja miehet nukahtivat pienestä jännityksestä huolimatta hyvin.
1. päivä
25.8 Aamu valkeni sumuisena ja kylmänä. Suoritettiin tiukka aamiaistankkaus periaatteella kalori, jota ei tarvitse kantaa selässä, on hyvä kalori
ja matka jatkui autolla kohti Käsivartta. Pikkuhiljaa puut alkoivat kutistua, tunturit kasvaa, tunnelma tiivistyi ja miehet olivat kuin lähtölaukausta odottavat kilpaporot. Kilpisjärven Luontotalolla Antti osti kotiinvietäväksi pehmoisen Jogas-poron, kortteja lähetettiin kotiväelle ja miehet kävivät Erkin suosituksesta viimeisen kerran porsliinilla. Vihdoin oli aika heittää rinkat selkään ja astua pois sähköverkon ulottuvilta.
Alkumatka sujui hyvin, eivätkä autoilun puuduttamat ja helpon toimistotyön veltostuttamat jalat tarvinneet montakaan hetkeä löytääkseen nuoren miehen rivakan askeleen. Pidimme ensimmäisen tauon Tsahkaljärven rannalla. Vaatetusta korjattiin, remmejä kiristettiin ja taidettiin ensimmäiset rusinatkin maistaa. Emme kuitenkaan malttaneet istuskella kauaa paikoillaan vaan kulku jatkui kohti avarampia maita. Maisemat olivat komiat ja Terbmisjärven laakso alkoi avautua edessä. Pieni pläntti lunta oli säilynyt Paihkasvaaran pohjoisrinteellä läpi kesän, joka sai meidät pohtimaan kuinka kauan lämpenevä ilmasto sallisi moisen jatkua. Vähänpä tiesimme, että kyseinen lumipläntti säilyisi näkökentässä vielä vuorokauden verran eteenpäin. Helikopteri ja vesitaso pörräsivät vähän väliä vierestä, veivät ilmeisesti heikompia turisteja kalavesille. Puoli kolmen aikaan pysähdyimme lounastauolle pienen puron varteen. Juustokeitto kera perunoiden ja parmesaanilastujen virkisti kehoa ja mieltä.
Puoli viiden aikaan avautui Terbmisjärven laakso koko komeudessaan edessämme ja bongasimme ensimmäisen yön autiotuvan järven rannalta. Siinä karttaa tutkiessa tajusimme yht'äkkiä, että tuvalle olisi linnuntietä vielä vähintään 3km, mikä siirsi koko laakson pituuden oikeaan mittakaavaan. Pitkät ovat näköetäisyydet toispuol' puurajaa. Loppumatka järven rantaa pitkin oli sitten hieman kosteampaa pohjaa vaikkakaan varsinaista suota ei paljoa ollutkaan. Autiotuvalle saavuttiin hieman ennen puoli kuutta. Ensimmäisen päivän matkaksi tuli näin ollen 15,6km, mikä ei kylmillä jaloilla ole ollenkaan hassummin. Autiotupaan oli saapunut jo eläkeläispariskunta, sekä kalastamaan saapunut pariskunta. Vanhukset kiersivät vaelluksilla useita kertoja vuodessa, tosin tällä kertaa lyhyemmän ja helpomman reissun, sillä rouva oli toipumassa polvileikkauksesta. Vanhempi herra oli työuransa tehnyt armeijan palveluksessa ja saimme kuulla hassuja tarinoita noilta ajoilta. Olivat kovasti myös mielissään siitä että me nuoriso
olimme lähteneet vaeltamaan syrjäisemmälle seudulle omia reittejä pitkin, emmekä muiden mukaan pitkin Kalottireittiä. Lämmin tunne valtasi mielen kehujen ja Strohin yhteisvaikutuksesta. Söimme päivälliseksi lihapullia ja perunamuusia. Jälkiruoaksi Antti valmisti pullalevyn trangian kannella kaminan päällä. Ilta meni parin tömpsyn, teen ja tarinoiden parissa.
| päivämatka | 15,6km |
| nousua | 512m |
| laskua | 386m |
| keskinopeus taukoineen | 2,5km/h |
2. päivä
26.8. Aamu lähti liikkelle yllättävänkin rivakasti. Puurot keiteltiin ja Antti kuolasi kalastajapariskunnan Trangian kaasupolttimen perään. Pieni kommelluskin sattui, kun eläkeläispariskunnan se vähemmän kaunis osapuoli ryhtyi esittelemään trangiajippoa ja kippasi sinolin loput trangiamme kattilan pohjalle. Teijo laitettiin siis tiskipuuhiin vakavien varoitusten saattelemina, mitä tapahtuisi, jos sinolia ei saada pois viimeiseen molekyyliin. Hieman malttamattomana odottelimme, joskos vesisade heikkenisi. Onneksi pisarat vähenivät tihkuksi ja pääsimme liikkeelle varttia vajaa yhdeksän. Huomasimme myös eläkeläispariskunnan unohtaneen yhden irtohihnan tuvan penkille ja otimme sen matkaan, koska reittisuunnitelmiemme pitäisi leikata Meekonjärven tuvalla.
Etenimme pitkin Terbmisjärven laaksoa rivakkaa vauhtia. Ranta oli paikoin rikkonaista ja jouduimme hyppelemään kivillä. Erkki oli liikkeellä ilmeisesti hieman liian kylmin jaloin, sillä polvi alkoi vaivata noustessamme kohti Kutturankurua. Kurun kivet olivat onneksi kuivat ja nousu sujui suhteellisen ketterästi. Aivan pohjaa pitkin ei tuolla olisi kannattanutkaan edetä vaan helpommalla pääsi, kun nousi korkeammalle Gohpevarrin rinteelle. Kurun yläpäässä oli suojainen painanne, jonne jäimme lounastamaan hieman yli kaksitoista. Tonnikala ja nuudeli maistuivat raskaan nousun jälkeen ja Erkkikin sai lepuuttaa polveaan.
Lounaan jälkeen matka jatkui pitkin Gohpevarrin kylkeä. Huomasimme myös olevamme viittä metriä vajaa 800m korkeudessa. Pikaisen pyrähdyksen jälkeen otettiin tömpsyt minttuviinaa korkeuskäyrän korkkauksen kunniaksi. Täällä tunturien kainalossa saimme myös viimeisen kerran GSM-signaalin pitkään aikaan. Viimeiset sähköiset sykäykset lähtivät kohti kotiväkiä ja saimme vihdoinkin ottaa foliohatut pois päästä. Tänne eivät yltäneet sivistyneen maailman sähköiset lonkerot. Viiden maissa laskeuduimme kohti Siedonjohkaa, jonka ylityspaikkaa arvoimme melkein tunnin verran. Vasta ukkosen jyrähdettyä kaukaisuudessa iski paljas reisi kylmään jokeen ja pohkeet saivat jäisen lapinkasteen. Tästä alkoikin päivän hankalin pätkä. Kivinen kosteikkosuo pakotti jatkuvasti varomaan askelmaa ja tämä pisti turhan kovaa rasitusta Antin vanhalle sotavammalle oikeaan polveen. Burana auttoi kuitenkin ottamaan ajatukset pois ikävästä kolotuksesta ja matka jatkui tasaisella paarustamisella. Askel alkoi helpottua vasta noustessamme Porovaaran rinnettä.
Ilta alkoi jo hämärtää, kun vihdoin laskeuduimme Porovaaralta kohti Jogasjärveä. Tällä pätkällä totesimme Käsivarren alueen omituisen ominaispiirteen. Rinnettä laskeutuessa on kerroksittain kuivaa, kivikkoa ja syvää märkää suota... ... ja pienen pätkän suon alapuolella on jälleen kuivaa. Useiden U-käännösten jälkeen löysimme vihdoin reitin Jogakselle ja saavuimme autiotuvalle puoli tuntia ennen pimeyden saapumista. Otimme parit napanterit ja asetuimme taloksi. Teijo todettiin lyhimmäksi sentin marginaalilla ja hän pääsi näin yksin lyhemmälle laverille takan viereen. Yritimme myös tehdä broileririsottoa, mutta kuivatut kanat eivät suostuneet pehmenemään parin tunnin liotuksesta huolimatta. Mukaan otetut kuivatut kasvikset olivat myös legendaarisen vahvan makuisia (ai sikskö niitä myytiin mausteosastolla (ost. huom.)) ja totesimme viisaimmaksi jättää iltapalan leivän mussutukseen ja kaaduimme miltei saappaat jalassa nukkumaan. Taivalta oli tullut 26,3km kolmessatoista kävelytunnissa.
Jogasjärven tupa on Käsivarren alueen vanhin valmistuttuaan juuri ennen sotia vuonna 1937. Karun askeettinen paikka on omalaatuisella tavalla tunnelmallinen. Vieressä oleva uudempi varaustupa onkin sitten varustettu aurinkopanelein ja siellä oli jopa verhot ikkunoissa. Vieraskirjan mukaan jopa hieman reitistä ohi olevalla Jogasjärvellä käydään noihin aikoihin päivittäin. Useat kalastajat näyttävät saapuvan vesitasolla järvelle ja jatkavat siitä matkaansa kohti erämaata.
| päivämatka | 26,3km |
| nousua | 1163m |
| laskua | 1129m |
| keskinopeus taukoineen | 2,0km/h |
3. päivä
27.8. Aamulla nukuttiin pitkään ja lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista maissa. Myöhemmin kuulimme, että aiemmin aamulla oli satanut lunta. Eilisen päivän polvivaivat vähän kolottivat ja päätimme kävellä vain Meekonjärven rannalle. Vieressä nousevan Saivaaran huiputus saisi jäädä toiseen kertaan. Matka itsessään oli tapahtumaköyhä, pari puroa ylitettiin ja komeaa laaksoa ihailtiin. Päivän vaellukseksi jäi vaivaiset 6,3km. Meekonjärvellä olikin sitten melkoinen tungos. Paikka on Kalottireitin varrella ja monien kalastajien suosiossa. Autiotuvalla saimme palautettua irtohihnan omistajilleen ja päivän hyvä työ oli näin tehty. Söimme kaikessa rauhassa ja Antti kävi kuvailemassa ympäristöä.
Tuvalla pyöri monenlaista persoonaa ja tarinoita kerrottiin. Eräskin matkaaja oli kipeytynyt kahden viikon matkalla jo alkuunsa ja jäänyt tuvalle asustelemaan kavereidensa jatkaessa koko kierroksen. Noin viikon oleilu alkoi näkyä ja hän tuntuikin olevan erityisen kiinnostunut jonkun naisparin liikkeistä, jotka olivat luvanneet palata jossain vaiheessa tuvalle.
| päivämatka | 6,3km |
| nousua | 208m |
| laskua | 185m |
| keskinopeus taukoineen | 2,0km/h |
4. päivä
28.8. Komea, mutta kylmähkö aamu. Kävelemään pääsimme jo ennen yhdeksää. Tälle päivälle suunnittelimme Pitsuskönkäällä käynnin ja sen jälkeen takaisin Meekon kautta yöksi Kuonjarille. Koska ensimmäinen taival kuljettaisiin edes-takaisin, jätimme rinkat tuvalle ja kuljimme vain eväiden kanssa. Jotos menikin nopeasti ja Haltikin pilkisti pilviverhon takaa. Matkalla riitti kävelijää, sillä nyt kuljettiin Kalottireitin valtatietä. Kovin tuntui kilpailuhenkiseltä ihmisten vaellus Kalottireitillä, useimmat vieraskirjat ja keskustelut tuntuivat pyörivän sen ympärillä kuka oli kävellyt minkäkin pätkän mihinkin aikaan. Elo oli täällä kovin erilaista verrattuna syrjäisemmille reiteille.
Pitsusköngäs on hienon näköinen. Komeat kuohut jauhavat allasta taukoamatta. Ei tämä varmaan ole kovin kummoinen köngäs maailman mittapuussa, mutta hieno jokatapauksessa. Taivaanrannassa siintää Halti, jonka valloitus jäänee toiseen kertaan. Päivä-pari pitäisi olla enemmän aikaa, jotta Suomen korkein kohta huiputettaisiin. Vastarannalla seisoi kaksi kivipaatta kuin vartiossa. Auringon paiseessa oli hyvä istua ja miettiä syntyjä syviä.
Palasimme Meekonjärvelle syömään lounasta, tomaattikeittoa kruntongeilla. Täytyykin muistaa ottaa krutonkeja tulevaisuudessa mukaan, tekevät keitoista kummasti ruokaisempia, ovat energiarikkaita ja painavat mitättömän vähän. Kello olikin jo neljä päästessäme vihdoin matkaan kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Kuonjarilla ja edessä oli kymmenen kilometrin matka. Nyt olimme kuitenkin Baanalla™ ja etenimme jopa 6km/h vauhtia samalla kun korkeuskäyrä toisensa perään jäi jälkeen. Kulkupohja on kivenkovaksi tamppaantunutta hiekkaa ja leveää polkua on hyvä astella. Kuonjarin lähestyessä ilma kylmenee ja posket alkavat punoittaa kylmästä viimasta. Saavumme perille vähän seitsemän jälkeen ja ryhdymme huoltotoimenpiteisiin. Tuvalla on ennestään hiljainen tsekkiläinen nuoripari ja paluumatkalla oleva naiskaksikko. Illalla kahdeksan aikaan tuvassa pyörähtää syömässä myös koiravaljakkomies, joka meinaa jatkaa vielä kotiinsa Limingalle. 18km kävelyä ja 460km ajoa yötä vasten. Näyttää kuiten tietävän mitä tekee. Yöksi saapuu vielä nuori mies miltei 40kg rinkan kanssa. Hän on jo päivän myöhässä omasta aikataulustaan, sairastuttuaan kovaan kuumeeseen bussimatkan aikana. Niin kova polte oli metsään, että kuumeen laskettua 38C tienoille lähti lääkärin ja Luontotuvan neidin vastusteluista huolimatta kahden viikon yksinvaellukselle. Pyytää sanomaan terveiset Luontotuvalle, että olo on paranemassa. Nukahdamme yläpedeille kymmenen maissa. Yö on hikinen ja makuupussit turhia. Vain lyhyet kalsarit pysyvät jaloissa häveliäisyyssyistä.
| päivämatka | 36,2km |
| nousua | 1458m |
| laskua | 1222m |
| keskinopeus taukoineen | 3,4km/h |
5. päivä
29.8. Aamu valkenee Kuonjarilla kauniina ja kylmänä. Ulos jääneet pesuvedet ovat jäässä ja menee vielä hetken ennenkuin auringon lämpö riittää riitteen rikkomiseen. Kuonjar on hienon näköinen paikka. On aika lähteä viimeiselle taipaleelle ja olo on hieman haikea. Pääsemme liikkeelle ennen yhdeksää ja Baana™ vie nopeasti eteenpäin. Erkki toteaa lähteneensä liian kevyellä vaatetuksella liikkeelle ja pysähdymme vaatteidenlisäystauolle. Hetken päästä takana näkyy peräämme lähtenyt naiskaksikko ja Kalottireitin kilpailuhenki iskee Anttiin kuin miljoona volttia. Meitähän ei kiinni oteta!
Painamme ylämäkeen reipasta marssivauhtia ja Erkki alkaa varmaankin harmittelemaan vaatekerraston lisäämistä. Käymme vähän vajaa 1000m korkeudessa ja pohdimme pitäisikö käydä kiipeämässä ylämäkeen pieni lenkki, jotta tonni saataisiin puhkaistua. Kartan mukaan tämä tarkoittaisi kuitenkin laakealla huipulla parin kilometerin ylimääräistä matkaa, joten tyydymme 984m lakipisteeseen. Täällä saamme jälleen kiinni GSM-signaalista ja kotiväen viestit luetaan ja terveisiä pistetään takaisin. Paikalliselle huippukivelle pitää luonnollisesti lisätä omat kivet ylimmiksi.
Syömme Saarijärven tuvalla lounasta ja Antti toteaa ylpeänä naisten jääneen selkeästi enemmän jälkeen. Noin puolen tunnin ero on venynyt jo melkein kokonaiseen tuntiin. Saarijärven tupa on lähinnä Kilpisjärveä ja se näkyy. Kämppää on käytetty varmaan nuorison ryyppäyspaikkana, sen verran törkyinen on autiotupa ympäristöineen. Jatkamme matkaa kohti Kilpisjärveä ja matkalla koukkaamme Norjan puolella. Vitsailemme siitä, että juuri ja juuri Norjan puolelle jäävä saari pitää allaan varmaan pohjoisen pallonpuoliskon suurimmat öljyvarat. Miksi muuten se olisi norskeille jäänyt. Hetken kuluttua saavumme paikkaan, josta muutama päivä aiemmin käännyimme kohti Terbmistä. Tästä eteenpäin kuljetaankin jo aiemmin mentyä reittiä, joten ympärille ei enää paljoa vilkuilla. Vaelluskengät soivat ja tanner tömäjää, kun karpaasit painavat kohti Kilpisjärveä. Ajatuksissa alkaa pyöriä jo koti ja perhe, mitenköhän paljon Ilkka onkaan ehtinyt kasvaa viikon aikana ja mitä uusia jippoja on mahdettu oppia. Käymme pikaisesti Luontotalolla porsliinilla ja kertomassa kuumeisen miehen terveiset. Puheluja soitellaan ja sitten onkin aika istua Fordiin. Ajamme Äkäslompoloon ja käymme Muoniossa tankkaamassa kalleinta mahdollista bensaa koko reissun aikana. No halpa harrastus tämä muuten olisikin.
Äkäslompolossa on kaunis keli. Parin sadan kilometrin eron leveyspiireissä näkee silmissä. Kilpisjärven karu luonto on vaihtunut suhteellisen vehreään kasvustoon, joka vielä jaksaa vihertää. Saunomme, syömme perinteiset paluupitsat ja juomme pari olutta. Reissua käydään läpi.
| päivämatka | 21,7km |
| nousua | 459m |
| laskua | 830m |
| keskinopeus taukoineen | 2,9km/h |
Paluu arkeen
30.8. Paluumatkalle lähdetään suhteellisen aikaisin. Radiossa kerrottiin Käsivarteen sataneen 10cm ensilumen eli vaellus päättyi juuri ajoissa. Matkalla sukuloidaan ja Erkki jätetään Ouluun. Tulomatkan jännittynyt odotus puuttuu mielestä, joten ajaminen maistuu enemmänkin pakkopullalta. Etelään päin ajaessa yö tulee muutenkin kiihtyvällä tahdilla vastaan, joten loppupätkä ajetaan jo täysin pimeässä. Kotona.
| kokonaismatka | 106,1km |
| nousua ja laskua | 3800m |
| keskinopeus taukoineen | 2,6km/h |